Puhumisen pelkoon hukkuu

Viestien lukumäärä : 14 Join date : 12.01.2009

Sydänovien aukaisuissa.

Puhumisen pelkoon hukkuu
tunne, joka on loppuun kulunut.
Jotakin olisi vielä voitu tehdä,
jos olisi ajoissa avattu sydänovet.
Silloin ei avattu.

Pimeinä öinä istuttiin eteisen rappusilla,
ja odotettiin, niin kuin nytkin odotetaan.
Istuttiin vierekkäin, mutta silti kaukana.
Kumpikin sai yksin kantaa omaansa.

Kauan kannettiin. Kurkivallin ja Majaniemen
polkuja edestakaisin. Pitkin kanavan vartta
kannettiin joulua ja juhannusta, uusia vuosia
ja Pääsiäisiä, pysäkiltä toiselle.

Sydämen ovi ei aukene käskemällä,
eikä pakosta. Pettymys on tottunut
kantamaan itseään ja kantaa loppuun asti,
kunnes sydän on puhki. Itku itkee itsensä läpi.
Ovi aukeaa lopulta.

Mustan katkeruuden viltti revitään ja heitetään pois.
Iho on kauan vereslihalla, mutta paranee ajallaan.
Jotakin varovaista on meille jäänyt, ja siitä
mikä oli tappava tuska, tuli nyt painolastia
joka kannattaa pientä laivaa suurenkin meren
myrskyissä.

Sydänovien aukaisuissa on ihmisen suursiivous.
Tilanpuutteeseen tehdään tilaa, eivätkä
lämmityskustannukset nouse, vaikka luultiin.
Nyt tiedetään, että viha ei lämmitä, eikä tyhjä
lämpene sisältäpäin.

Yksinkertaisuus puhuu vaatimattomuutta hiljaa.
Ei se tyhmyyttä ole, vaan elämänkokemusta
jota ei rahalla saa eikä kirjoista lueta.
Suru silittää kivet ja kantit katoavat.

Kivulla otetaan nyt välimatkaa myötätunnosta
ja toisen kunnioittamiseksi, vai onko sekään
oikea ratkaisu? Nyt kun on syli jonne voi tulla,
Jumalan syli: avaa sydänovet.

Hester Wipank / Sydänovien vuosi